Press release

Biotaiteen seuran syyskausi käynnistyy kahdella näyttelyllä

11 August, 2020
Download as PDF

Biotaiteen seuran syyskausi käynnistyy kahdella näyttelyllä

Annantalon galleriassa elokuussa avautuva kansainvälinen Poikkipolkuja ekologiaan -näyttely johdattaa pohtimaan kysymyksiä ekosysteemistä. Biotaiteen seuran SOLU-tilassa jatkuu keväällä keskeytynyt Eläviä kuvia -näyttely, joka esittelee Johanna Rotkon kokeellista taiteellista työskentelyä.

Biotaiteen seura ja Annantalon taidekeskus ovat aloittaneet yhteistyön, jonka tuloksena on syntynyt lapsille ja nuorille suunnattu näyttely Poikkipolkuja ekologiaan. Helsingissä 20.8. avautuva näyttely antaa mahdollisuuksia kohdata monimutkaisia ja vaikeitakin aiheita osana vastuullista poikkitaiteellista ja -tieteellistä kulttuurikasvatusta.
 
Poikkipolkuja ekologiaan esittelee kansainvälisesti tunnettujen taiteilijoiden teoksia, jotka yhdistävät taiteellisia havaintoja erilaisista ilmiöistä ja etsivät faktojen runoutta taiteen, tieteen, muotoilun ja teknologian keinoin. Taiteilijat kommunikoivat havaintojaan sekä faktoja tuoden esille näkymätöntä. Esiin nousee kysymyksiä siitä, mitä on yhteiselo erilaisissa ekosysteemeissä ja millaisia tapoja ihmisellä on suhtautua ympäristöönsä, jonka osa hän on? Entä miten teosten kautta voi hahmottaa muuttuvaa maailmaa? 
  
Taiteilija, biologi ja aktivisti Brandon  Ballengée  kerää kenttätutkimuksessaan mutatoituneita sammakoita, joiden avulla hän tekee näkyväksi ympäristön heikkenevää tilaa. Kuvataiteilija  Cecilia  Jonssonin  installaatio havainnollistaa meren happamuutta jättiläismäisellä mittalaitteella. Muotoilija-tutkija Julia  Lohmann työskentelee merilevien parissa kysyen, mitä levät voivat kertoa merten tilasta ja mitä voitaisiin tehdä merten happamoitumisen pysäyttämiseksi. Soichiro  Miharan teoksessa voi kuulla radioaktiivisen säteilyn, joka nousi taiteilijan kotimaassa Japanissa keskusteluun Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen. Kuvataiteilija Leena Saarinen pyrkii lähentämään ihmisten ja lintujen kieliä luomalla linnunlaululle aakkoset. Kuvataiteilija, biotaiteen läänintaiteilija Antti  Tenetzin installaatio tutkii keinoälyn ja biologian mahdollisuuksia avaruuden näkökulmasta. 
 
Näyttelyn ovat toteuttaneet yhteistyössä Annantalon taidekeskus ja Biotaiteen seura, ja sen ovat kuratoineet Erich Berger, Mari Keski-Korsu ja Anna Puhakka. Suurin osa teoksista on ensimmäistä kertaa esillä Suomessa.
 

Johanna Rotkon hiivagrammit palaavat SOLU-tilaan 

Keväisen poikkeustilanteen takia keskeytynyt Eläviä kuvia -näyttely avautuu Biotaiteen seuran SOLU-tilassa uudelleen torstaina 13.8. Näyttely esittelee kuvataiteilija Johanna Rotkon kokeellista taiteellista työskentelyä, joka perustuu hiivagrammitekniikkaan. Esillä on hiivagrammeja eli kuvia, joita Rotko on tehnyt elävien hiivasolujen avulla, valokuvia hiivagrammeista vuosilta 2014–2020 sekä taiteilijan työskentelyprosesseja esittelevä video. 
Hiivagrammit syntyvät kun Rotko viljelee erilaisia hiivalajeja mikrobiologiassa käytettäville elatusalustoille ja valottaa niille UV-lampun avulla rasterikuvia, jotka esittävät pääasiassa ihmisten kasvoja. Kuvat muodostuvat kahden vuorokauden mittaisen valotusprosessin aikana: filmille tulostetun rasterikuvan mustat osat suojelevat hiivasoluja kun taas niissä kohdissa, jotka UV-valo läpäisee, solut kuolevat tai vahingoittuvat. 

Hiivagrammitaiteessaan Rotko tutkii omaa luontosuhdettaan sekä tekojensa ympäristövaikutuksia. Hänen maailmankuvansa on biosentrinen; kaikilla elävillä olennoilla on todellista arvoa, eikä ihminen ole muiden lajien yläpuolella. Elollista ainetta hyödyntävä taide perustuu väistämättä elävän aineksen manipulointiin, mutta Rotko haluaa vaikuttaa hiivagrammeihinsa niin vähän kuin mahdollista ja antaa teostensa syntyä siitä, mitä elatusalustoissa itsessään tai niiden ympäristössä kasvaa.

- -

Poikkipolkuja ekologiaan | 20.8.2020–31.1.2021
Annantalon galleria, Annankatu 30, 00100 Helsinki
Avoinna ma–pe klo 8–20, la klo 10–16 
Avajaiset Annantalon galleriassa keskiviikkona 19.8.2020 klo 17–19, paikalla myös osa taiteilijoista.

Johanna Rotko: Eläviä kuvia | 13.8.–13.9.2020 
SOLU-tila, Luotsikatu 13, 00160 Helsinki
Avoinna ke–la klo 12–16 tai sopimuksen mukaan 

Biotaiteen seura edistää taiteen ja tieteen välisiä taiteellisia projekteja, herättää biotieteisiin, bioteknologiaan ja bioetiikkaan liittyvää keskustelua, toimii kansainvälisissä taiteilijoiden ja tutkijoiden verkostoissa sekä luo ja kehittää taiteilijoiden työskentelyedellytyksiä niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Helsingin Katajanokalla sijaitseva SOLU-tila on Suomen ainoa monitaiteisiin ja -tieteisiin projekteihin erikoistunut galleria.
 
Lisätiedot:
viestintäpäällikkö Johanna Salmela, johanna.salmela@bioartsociety.fi, puh 040-5723213

www.bioartsociety.fi 
https://bioartsociety.fi/activities/johanna-rotko-living-images
https://bioartsociety.fi/activities/criss-crossing-ecologies

Tiedotteen kuva: Cecilia Jonsson, Tides (Mandø, the Danish Wadden Sea Maritime Conservation Area), 2017. Still-kuva videosta.